Läheis- ja päihderiippuvuusasiantuntija
Olen Christer ja toimin Yourhealthin läheis- ja päihdeohjauksen valmentajana. Olen elänyt lasisen lapsuuden menettäen toisen vanhempani päihderiippuvuudelle. Omaksuin jo varhain itselleni haitallisia toimintamalleja sekä sairastuin itse myöhemmin alkoholismiin. Nykyisin omaan erinomaisen ymmärryksen läheis- ja päihderiippuvuudesta sekä näistä toipumisesta.
Elämäni aikana loin menestyksekkään kansainvälisen uran, jota edelsi opinnot kahdessa korkeakoulussa. Olen toiminut useissa yrityksissä osakkaana, toimitusjohtaja tai hallitusammattilaisena. Nuorempana menestyin kilpaurheilijana. Koen, että lähtökohtana näihin saavutuksien tavoitteluun oli vahva kelpaamattomuuden kokemukseni alkoholistin lapsena. Halusin kelvata vanhemmalleni.
Olen ollut perustajajäsenenä Suomen suurimman päihdehoitoyhtiön hallituksessa sekä istunut monta vuotta Myllyhoitoyhdistyksen varapuheenjohtaja. Olen henkilökohtaisella ohjauksella auttanut satoja ihmisiä kuntoutumaan. Olen tehnyt vuosikausia vapaaehtoistyötä alkoholistiperheiden auttamiseksi ja havainnut, että kaikkein suurin ongelma ei ole päihdehoidon tuloksellisuus, vaan se, ettei alkoholistia tahdo oikein millään saada hoitoon. Olen vuosien saatossa kehittänyt tähän erittäin tehokkaan ohjausmenetelmän, ja ohjaukseni tuloksellisuus on ollut hyvin korkea. Olen luennoinut vuosia kouluissa, ammattilaisille ja yrityksille riippuvuuksista ja olen esiintynyt paljon mediassa samasta aiheesta. 2019 olin päähenkilönä kansainvälisesti julkaistussa elokuvassa, jossa kuvattiin toipumistani.
Olen isä neljälle pojalle ja yhdelle tytölle ja todella monessa elämän myllerryksessä kouliintunut.
Olet lämpimästi tervetullut keskustelemaan kanssani läheisesi päihdeongelmasta. Minulla on valtava polte auttaa ihmisiä ja koenkin, että hyvin erikoinen ja pitkä kulkemani matka on valmistanut minua tätä tehtävää varten.
Minut tavoitat s-postilla christer@yourhealth.fi tai numerosta 044-3625078 soittamalla tai what’s up:lla.